Tänään oli pääsykoe. Olen aivan poikki.

Jännitykseni kasvoi, mitä lähemmäksi pääsykoepäivä tuli. Töissä pääsin irti ajatuksistani ja kykenin jopa keskittymään puuhiini.

Eilisiltana oloni jotenkin jäätyi. Ei jännittänyt, ei pelottanut. Olin vain. Kaipa tajusin, että pian on toiminnan aika eivätkä kuvitelmat päde enää. Nukuin raskaasti.

Olin tarkasti valinnut vaatteet, sillä arvelin pääosan hakijoista olevan nuoria. En halunnut erottua joukosta sen enempää, mitä naamani paljastaa automaattisesti. Olin oikeassa...oikean oven löydettyäni vastaan velloi laumoittain kaksikymppisiä. Näin paljon hakijoita!! Minua alkoi naurattaa. Ei mitään mahdollisuutta päästä tämän massan läpi ja saada opiskelupaikkaa. Ajattelin, että otan päivän kokemuksen kannalta. Ehkä vielä joskus haen uudestaan. Ajatus rentoutti vähän.

Ryhmätilanteessa tajusin, että iästäni voi olla myös hyötyä. Toiset olivat noin 20 vuotta minua nuorempia. Meidät laitettiin pieneen ryhmään, jonka tehtävänä oli valita kolme tavaraa autiolle saarelle ja perustella valintoja. 

Päättelin, että tilanteessa katsotaan muutakin kuin tavaravalintoja. Kyselin muulta ryhmältä mielipiteitä ja kun sanoin jotakin, toiset myötäilivät sanomisiani. Jessus, tätäkö se iän tuoma auktoriteetti on?? Elämänkokemuksella on siis jotakin arvoa.

Vaikka tilanne oli periaatteessa sietämättömän jännittävä videokameroineen ja tarkkailevine opettajineen, kykenin jotenkin istumaan paikoillani ja esittämään iloista. Olin äärettömän helpottunut, kun heti oli ohi. Se ei kestänyt kuin parikymmentä minuuttia, joka oikeasti on ohikiitävä hetki tavallisessa arjessa. Miten osaisin opettaa itseni katsomaan elämää pitkässä janassa ja luottamaan, että myös etukäteen pelätyt hetket luiskahtavat lopulta ohitse?

Psykologisissa testeissä eteemme ladattiin kysymysnivaskaa toisen perään. Kello tikitti ja valmista olisi pitänyt saada. En keksinyt kovinkaan monta uusiokäyttöä autonrenkaalle. Tässäkin taidettiin testata stressinsietokykyä.

Kun pitkä päivä oli ohitse, istuin autoon ja tunsin itseni ikälopuksi ja elämän kuluttamaksi. Miten jaksaisin käynnistää auton ja ajaa edes kahville?

 

ps. jaksoin.