Tänään katsoin Master Chefin.Ja itkin! Olenkohan ylittänyt jonkin rajan, jonka toiselle puolelle ei pitäisi mennä..

Kun kilpailijat kertoivat, kuinka he jännittivät, olivat ylpeitä uskalluksestaan ja riemuitsivat jatkoon pääsystään, koskettelivat he samalla jotakin samaa kokemusta minussa. Liikutti aivan valtavasti. Minua harmitti, kun se vanha rouva ei päässyt. Hän, joka on koko ikänsä ollut muita varten, eikä nyt päässyt toteuttamaan omaa juttuaan. Hän on kuitenkin tehnyt jotakin, eikä hautautunut arkeen. Ei hän hautaudu tämänkään jälkeen.

Hyvä me tädit!